Skip to content
Archive of posts tagged sienet

Kävijäennätys Visit Suomu sivuilla 01.09. 69 kävijää

Uusien sivujen aloittaminen on netissä hankalaa. Kestää aikansa, että saa googlenäkyvyyden ja linkitykset kohdilleen. Tietysti sisälttötuotantokin on oma hommansa. Olen kuitenkin mielestäni päässyt hyvään alkuun. Eilen oli 69 kävijää, joka taitaa olla tähänastinen ennätys. Sieniasiat näyttävät kiinnostavan, joten laitan tähänkin kuvaksi tuon Kukka Korvelan ottaman luvan viime lauanatain sieni saaliista (osasta) Tweet

Sienikausi jatkuu Suomulla

Sienikausi jatkuu vielä. Metsässä on rouskujen ja tattien lisäksi vielä haperoitakin. Puolukat alkavat olla kypsiä ja tänä syksynä niitä onkin runsaasti. Karpalosuolle en ole vielä ehtinyt tilannetta tarkastamaan, mutta hilla-aikaan totesin, että raakileita oli paljon. Vielä ehtii sadonkorjuuseen:) Tweet

Tunnetko Matsutaken?

Herkkusienipaikan tarkastusreissulla päätin katsoa joko Matsutaket nostavat päätään. Johan niitä muutama alokas löytyi. Toivottavasti ei pakkanen purase liikaa, että huomenna pääsee jatkamaan etsintää. Lisää tietoa Matsutakesta vaikka täältä Tweet

Sieniaika alkoi

Luulin jo, että herkkutatteja ei tulekaan, mutta loppuviikosta ne sitten pompsahti. Haperoita ja rouskuja päätyi koriin alkuviikosta. Herkkusienipaikkaani tsekatessani, petyin koska sato oli mennyt jo yli-ikaiseksi. Jospa sinne nielä nousee. Toivotavasti ilmat nyt pysyisivät sopivina, niin satokausi jatkuu. Puolukatkin jo hieman punertavat ja karpalon satotoiveet ovat hyvät. Tweet